sunnuntaina, tammikuuta 12

Bali, Gili and some Sun.


Niinhän se vuosi sitten alkoi, että ensimmäinen viikko meni vielä reissatessa ja toinen viikko meni sohvalla Greyn Anatomian parissa, kuume ja kurkkukipu lähimpinä seuralaisinani. Nyt kuitenkin ehkä ollaan jo voiton puolella ja huomenna pitää raahautua takaisin koululle.

Olen sen verran tässä pähkäillyt, että olen löytänyt ajankohdan Balin matkalleni.
Maaliskuun ensimmäisellä viikolla on nuo maagiset 30-vee synttärini. Samana päivänä on myös viimeiset pakolliset kurssitunnit Kyamkissa (..tokihan puuttuu vielä tehtävää ja opinnäytetyötä sekä muuta pientä, mutta silti, Viimeiset tunnit!).
Nyt alkaa siis vaikuttaa siltä, että kyseisestä päivästa on tulossa elämääni mullistava torstaipäivä. Tai sitten ihan tavallinen torstaipäivä. Mutta sen torstain jälkeen olen vapaa! (tavallaan), joten ajattelin pakata sitten laukkuni ja lähteä loppukuuksi ruskettamaan uutta, uhkeaa ja itsevarmuutta huokuvaa kolmikymppistä minääni aurinkoon!
Tarkoitus olisi olla noooin kolme viikkoa reissussa ja palata sitten töiden/harjoittelun/koulun pariin. Tai ehkä löydän reissusta uuden suunnan ja viisaampana lähden toteuttamaan viimein itseäni. Ehkä en.

Kaikin puolin tulevaisuuteni näyttää tällä hetkellä epävarmalta. Tai ehkä suurin epävarma tässä olen mie, sillä sisällä on taas se ääni, joka huutaa muutosta tähän olotilaan, muutenhan tämä elämä vois jatkua aivan samalla lailla ainakin vuoden loppuun. Toisin sanoen jumissa koko vuoden.

Sisällä velloo asioita, joita haluaisin toteuttaa; jollainen haluaisin olla; joihin haluaisin pyrkiä, mutta tällä hetkellä jumitan toimintasuunnitelman kehittämisessa, miten pääsen niihin käsiksi tai mitkä ovat ne tärkeimmät, sen sijaan, että varsinaisesti tekisin vielä töitä haaveideni eteen. Paitsi tottakai Balin matkan, joka on lentolippuja vailla suunniteltu.

Kerron, kun ne on ostettu.


(kuva: www.viewbali.com)


keskiviikkona, tammikuuta 1

Tämä vois olla taas sellanen uuden alku


Jos vuosi 2012 oli aivan ihanaa ja parasta vaihto-opiskeluineen ja vauhtikeväineen, on vuosi 2013 ollut vähän matalapaineinen. Mutta nyt on aika siirtää nenä kohti tulevaa, sillä edessä on bränikkä 2014.

Koska on uusi vuosi, on aika myös uuden vuoden lupausten.

Lupaan pitää

  • Tipaton Tammikuu
  • Karkiton Kakstuhattaneljätoista
Lupaan myös
  • matkustaan Balille moikkaan Karinia
  • ja Hupellukselle Norjaan
Lisäksi koitan parhaani mukaan toteuttaa seuraavia
  • säännölliset blogipäivitykset
  • säästää rahaa
  • viettää aikaa pajoilla
  • keskittyä muotoilun opintoihin
  • käydä kuntosalilla kertaa kolme per viikko
  • noudattaa ruokavaliota
  • nukkua hyvin
Saattaa näyttää tylsältä, mutta verrattuna viime vuoden kaaokseen ja väsymykseen, mikä vaivasi koko syksyn, tämä näyttää suunnitelmalta. Ja haluan säästää rahaa, jotta pääsen matkustelemaan. Koska matkustamaan haluan enemmän kuin mitään muuta. Paitsi tietenkin poikaystävän. Sellainenkin ois kiva. Jos sellaisen löytäis vaikka tammialesta.

Ja ehkä se kolmetoista vain oli epäonnenluku.